Käytiin torilla. Päivänpolttavia aiheita oli esimerkiki se, onko Suomi enää hyvinvointivaltio.

Leikkaukset ovat nyt kohdistuneet niin, että pienituloisin viisi prosenttia suomalaisista on menettänyt hallituksen päätösten seurauksena vuodessa 828 euroa. Samaan talouteen on saattanut kohdistua useitakin leikkauksia, ja yhteisvaikutuksia ei kunnolla arvioitu ennen päätöksiä. Tämä on suistanut jopa 100 00 ihmistä köyhyysrajan alle. Erityisen ikävää tietysti on, että myös lapsiperheköyhyys on huimasti kasvanut. Hyvätuloisin viisi prosenttia on sen sijaan saanut tutkimuksen mukaan 2 137 euroa veronkevennyksiä. Yksiselitteisesti tämä ei oli oikein. Se lisää yhteiskunnan eriarvoistumista ja sitä myöten vähentää tunnetta siitä, että olemme kaikki samassa veneessä. Tasapainotuksen olisi pitänyt tapahtua niin, että ainakin niiden verotusta olisi kiristetty, joilla on veronmaksukykyä. Kannatan esimerkiksi yhden prosentin miljonääriveroa eli yhden prosentin veroa yli miljoonan euron omaisuuksista.

Vasemmistoliitto ei lähtenyt mukaan velkajarruun, ja syy on juuri siinä, että emme pidä järkevänä säästää ensin hyvinvointivaltiota kuoliaaksi, ja sitten yrittää pelastaa sitä. Hyvä esimerkki on Salon sairaalan yöpäivystyksen lakkautus. Hallitus toteutti sen säästötoimenpiteenä, mutta nyt on selvinnyt, että toivottuja säästöjä ei synny. Palvelut kyllä huononivat. Säästää pitää, mutta hyvinvointipalveluiden pitäisi olla niitä viimeisiä, joihin kosketaan. Uskon, että moni olisi valmis maksamaan lisää verojakin, jos sillä taattaisiin hyvinvointipalveluiden säilyminen.

Jokaisella on tietysti johonkin määrään asti vastuu itsestään, mutta kun kerran meitä edeltäneet sukupolvet ovat pystyneet luomaan mallin, jossa julkinen puoli tarjoaa auttavaa kättään silloin kun sitä tarvitaan, niin meillä on oikeastaan velvollisuus säilyttää tämä malli. Hyvinvointivaltio on arvokkainta, mitä Suomi on onnistunut luomaan